Tänään on
Takaisin

Luja HT hävisi nousijajoukkue Luvialle

Luja HT kohtasi lauantaina vierasottelussa Luvialla ensimmäistä kotiotteluaan Suomi-sarjassa pelanneen HC Luvian. Kotijoukkueen valmistautumisen eteen oli tehty kaikki mahdollinen. Vastaavasti Luja HT:llä oli alla perjantai-illalta harmittava tappio, joten ennakkoasetelmat olivat jännittävät. HC Luvian panostus otteluun toi heille toivotun lopputuloksen ja Luja HT on tekemässä ottelusarjasta itselleen vaikean. 

HC Luvia voitti ottelun 5 – 4 (2-0;2-2;1-2).

 

Heikko valmistautuminen

 

Oli ymmärrettävää, että HC Luvia aloitti ottelun terävästi. Lujan peli sen sijaan takkusi ja joukkue oli kuin unessa heti alusta alkaen. Peliä pelattiin, mutta kaksinkamppailuissa luvialaiset veivät järjestelmällisesti kiekon. Lujan maalissa pelannut Vitali Taskinen piti joukkuetta pystyssä hyvillä torjunnoillaan, kun edessä pelanneet viisikot päästivät luvialaiset laukomaan hyvistä paikoista. Lujan löysä pelaaminen pakotti myös rikkomaan.  HC Luvia käytti ylivoiman ja huonon purun hyväkseen erän puolivälissä. Rännikiekko otettiin alas ja nopea syöttö täysin vapaalle pelaajalle maalin eteen loi avopaikan avausmaalille.

Lujan peli piristyi hieman takaiskusta ja joukkue loi tilanteita vastustajan maalille. Luja pääsi pelaamaan erän loppuminuuteilla ylivoimaa, mutta edellisen ottelun tehottomuus vaivasi edelleen. Sen sijaan Luvia yritti aina, kun se sai paikan. Lujalle löysä pelaaminen kostautui toistamiseen, kun luvialainen päästettiin laukomaan vaarattoman tuntuisesta paikasta kulmasta kohti maali. Kiekko putosi Taskisen torjunnasta aivan maalitolpan juureen ja vieri sisään vain kuusi sekuntia ennen erän päätöstä.

Toisen erän alkuun Luja HT sai vastustajalta melkoisen lahjan. Vastustaja yritti purkaa kiekkoa omasta päädystään Lujan painostaessa. Purkukiekko tuli suoraan Markus Kankaanrannan lapaan ja kiittäen hienosta syötöstä hän palautti sen verkon perukoille ajassa 24,23. Luja hallitsi tässä vaiheessa pelitapahtumia ja ottelu olisi ollut käännettävissä. Erik Krannin istahtaessa jäähylle heti kavennusmaalin jälkeen HC Luvia sai jälleen tilaisuutensa. Ensimmäisellä kerralla epäonnistuneelle luvialaishyökkääjälle annettiin vielä toinen tilaisuus, jota hän ei jättänyt käyttämättä.  Luvian 3-1 johtomaalin jälkeen Lujan peli parani jälleen hieman. Lujan ykköskenttä teki itselleen maalintekopaikan ja vahvan ylösviennin päätteeksi Lauri Savijoki pääsi iskemään rebound-kiekon maaliin kaventaen tilanteeksi 3-2 ottelun puolivälissä.

 

Huolimatonta peliä

 

HC Luvia teki toisessa erässä vielä yhden maalin Lujan huolimattoman pelaamisen jälkeen. Kolmanteen erään joutui Luja lähtemään edelleen kahden maalin takaa-ajoasemasta. Heti päätöserän alkuminuuteilla hölmöiltiin jälleen omassa päässä ja Luvia pääsi lisäämään johtoaan jo kolmeen maaliin. Maali olikin luvilaisten ainoa mahdollisuus erässä, sillä Taskiselle ei kirjattu erässä ainuttakaan torjuntaa. Luja painoi peliä vastustajan päätyyn, mutta kavennusmaali syntyi vasta erän puolivälissä. Tehottomuus viimeistelyssä vaivasi ja 5-4 kavennusmaali syntyi vasta neljä minuuttia ennen ottelun loppua. Luja yritti, mutta viime minuuteilla otettu jäähy esti loppuminuuttien rynnistyksen ja ottelun viemisen jatkoajalle.

HC Luvia voitti ottelun käyttämällä ne maalintekopaikat, jotka sille annettiin lujalaisten ystävällisellä avustuksella. Lujan peliä vaivaa tehottomuus ja huolimattomuus sekä viisikkopelaamisen ongelmat. Hyökkäämään on kova kiire, mutta omaa maalia puolustamaan ei. Neljäkin tehtyä maalia riittäisi voittoon, jos maalivahtia kohti ei vyöryisi koko ajan ylivoimahyökkäyksiä. Seuraavaksi Luja HT kohtaa vierasottelussa Vermuntilan Temmon. Vermuntilan iso ja leveä laatikko on aina ollut vaikea Lujalle, joten tuohon otteluun on syytä valmistautua hyvin.

 

Jaromir