Tänään on
Takaisin

Vaikeuksien kautta voittoon

 

Luja HT kohtasi ensin perjantai-iltana FPS:n Forssassa ja hävisi ottelun 7 – 2 (4-0,1-0,2-2). Hieman hankalalta näytti tilanne myös sunnuntaina, kun vastaan asettui hyviä pelejä viime aikoina esittänyt Vermuntilan Tempo. Luja HT osoitti kuitenkin voitontahtonsa ja suurien vaikeuksien jälkeen voitti ottelun voittolaukauskisan jälkeen 6 – 5 (1-2,0-1,4-2,0-0). Lujan sankariksi nousi kolmannessa parissa voittolaukauskisassa viimeisenä laukonut Juha Ruohomaa laittamalla kiekon ylämummoon.

 

Kotijoukkue oli altavastaaja puolitoista erää

 

Loukkaantumisten, sairastumisten ja pelikieltojen vuoksi vajaamiehisenä Forssaan matkannut Luja HT oli vaikeuksissa FPS:ää vastaan heti alusta alkaen. FPS teki heti alussa kaksi maalia ja kun ensimmäinen erä päättyi 4-0, oli Lujan mahdoton päästä sillasta enää ylös. FPS otti rutiinivoiton ja Luja HT lähti keskittymään sunnuntain peliin. Sunnuntain vastustaja Vermuntilan Tempo tuli otteluun päättäväisenä ja tavoitteenaan ottaa pisteet Lujalta. Ottelun alku oli tasaväkistä pelaamista päästä päähän. Vaikka Esa Väisänen veikin erän puolessa välissä kotijoukkueen 1-0 johtoon tarkalla vedollaan tolpan viereen, ei kotijoukkueen peli lähtenyt kulkemaan.  Kolme minuuttia myöhemmin Tempo-pelaaja jätettiin täysin vapaaksi maalin eteen ja tasoitusmaali oli tosiasia. Kolmekymmentä sekuntia myöhemmin sama toistui ja Tempo siirtyi jo 1-2 johtoon.

Toiseen erään lähdettäessä Tempo hallitsi edelleen pelitapahtumia ja kiekko poltti lujalaisten lavassa.  Kahden minuutin pelaamisen jälkeen kotijoukkue suorastaan lahjoitti maalin Temmolle, kun kiekko syötettiin viivaan Tempo-puolustajalle. Nopea veto viivasta,  karat sisään ja kädet pystyyn maalin merkiksi vei kotijoukkueen jo 1-3 tappiotilanteeseen.

Luja ei kuitenkaan lannistunut, vaan lisäsi vauhtiaan. Vastustaja joutui rikkomaan ja jouduttuaan 5-3 alivoimaiseksi Lujan takaa-ajo alkoi, vaikka ylivoimamaalia ei syntynytkään. Ottelun puolivälissä pelin hallinta oli jo siirtynyt kotijoukkueelle, mutta maalin teko ei vain onnistunut. Kiekko kylläkin kävi Tempo-maalissa, mutta tuomari hylkäsi maalin oltuaan varma, että kiekko ei ylittänyt maaliviivaa.

Kolmanteen erään Luja HT sai tarvitsemansa alun, kun hyökkääjäksi siirretty Juha Ruohomaa ajoi oikealta sisään.  Kova lyöntilaukaus putosi Tempo-vahdin maskista tolpan juureen ja tuomari näytti maalia ajassa 41,06. Luja HT painosti ja laukoi, mutta kiekko ei vain mennyt maaliin asti. Tempo sen sijaan käytti tilaisuutensa ja Lujan vaihtaessa kentällistään jäi Tempo-pelaajan jälleen vapaaksi maalin eteen. Tarkka laukaus ja kotijoukkue oli jälleen kahden maalin takaa-ajoasemassa ajassa 49,39.

 

Tempo-vahti piti joukkuettaan pystyssä

 

Ottelun varsinaisen peliajan viimeiset kymmenen minuuttia olivat varsinaista jännitysnäytelmää. Temmon maalivahti Jarkko Henriksson torjui ottelussa kaiken kaikkiaan 58 laukausta, mutta joutui ajassa 52.26 taipumaan. Lauri Savijoki otti hyökkäysalueen aloitusvoiton ja Esa Väisänen laukoi suoraan kiekon maaliin. Luja HT:n vauhti sen kuin yltyi. Kolme minuuttia myöhemmin Jarkko Ekberg syötti oman maalin kulmalta Markus Kankaanrannan läpiajoon. Tarkka laukaus tasoitti ottelun 4-4:ään ja kotijoukkue haki ahneesti jo voittomaalia. Puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä tuli jälleen kylmää vettä niskaan, kun tuomari puhalsi hieman hätäisesti pelin poikki Janne Rantaniityn torjunnan jälkeen. Tempo voitti aloituksen ja kehältä lähti puolustajan laukaus, joka upposi yläkulmaan.

Lujan valmennuskaksikko Ari-Pekka Mäkelä  -  Mika Westerberg oli kuitenkin tilanteen tasalla. Aikalisä ja selkeä ohjeistus toi tilaisuuden yrittää tasoitusta ilman maalivahtia. Hyökkäyspään aloitusvoitto ja Esa Väisäsen komea kuti kaksikymmentäkolme sekuntia ennen päätössummeria vei Luja HT:n jälleen tasalukemiin.

Jatkoerän aikana molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta molempien joukkueiden maalivahdit olivat valppaina. Kun jatkoerä ei tuonut ratkaisua, oli vuorossa voittomaalikilpailu. Ensimmäisessä parissa ollut Markus Kankaanranta veivasi Tempo-vahdin kahville antaen Luja HT:lle etulyöntiaseman. Toisessa parissa tilanne tasoittui ja ratkaisu siirtyi kolmanteen pariin. Janne Rantaniitty torjui kolmannen parissa ensin yrittäneen Tuomas Montosen yrityksen ja katseet kääntyivät Lujan Juha Ruohomaan yritykseen. Ruohomaa räjäytti pankin upottamalla kiekon tarkasti yläkulmaan.

Luja HT otti ansaitsemansa voiton, mutta kovan työn takana se oli. Voitto nosti joukkueen tasapisteisiin lohkoa johtavan Porvoon Hunters’in kanssa. Seuraavaksi Luja HT kohtaa ensin lauantaina Hunters’in kotona ja heti perään sunnuntaina HC Luvian vieraissa.

 

Jaromir